Seurakuntayhteydestä puhuessamme emme tarkoita rituaaleja tai miten jumalanpalvelus rakentuu. Puhumme sen sijaan uskovien keskinäisiä suhteita koskevista säännöistä, varsinkin kun he kokoontuvat yhteen palvomaan ja rukoilemaan Jumalaa ja palvelemaan toinen toisiaan. Meidän tulisi myös ottaa huomioon, mitä Herra vaatii kaikelta kanssakäymiseltämme toinen toistemme kanssa. Ja vaikka Raamattu onkin hyvin selkeä jollain alueilla, tuntuu siltä kuin edes niistäkään ei välitettäisi tai että ne olisi kokonaan unohdettu. Tämä koskee varsinkin seurakuntia, joissa johtajat keskittyvät saarnaamiseen tai opettamiseen eikä niinkään seurakunnan jäsenten keskinäisiin suhteisiin. Johtajisto on usein etääntynyt keskivertoseurakuntalaisista. Monet pastorit rajoittavat henkilökohtaiset suhteensa muiden johtajien kanssa seurusteluun ja jättävät muut uskovat mitä suurimmassa määrin huomiotta. Vanhimmat kokoontuvat usein keskenään ja laiminlyövät niitä, joita heidän tulisi paimentaa. Ehkä heidän ainoa henkilökohtainen kontaktinsa niihin, joista heidän pitäisi huolehtia, on sielunhoitotilanne tai heidän palvelutehtävänsä valvominen seurakunnassa. Palvelutyö on epätasapainoista siinä suhteessa, että se suosii "ihania" ja laiminlyö "epämiellyttäviä".
Uskaltaisin jopa väittää, että kristillisissä yhteisöissä vallitsee tietynlainen snobismi. Samoin kuin maailmassa, monissa seurakunnissa jäsenten välinen yhteys perustuu pikemminkin lihallisiin kuin hengellisiin tekijöihin. Samanmielisyys on näkyvämpää kaupan, urheilun, viihteen ja muiden maallisten huvien tai harrastusten alueella kuin hengellisissä asioissa.
Ne, jotka eivät ole tarpeeksi "hienostuneita", sivuutetaan sekä sosiaalisissa tilanteissa että palvelutyössä. Koska seurakuntien johtajat ovat taipuvaisia intellektualismiin -- tai ainakin tietynlaisiin ajatusmalleihin -- niitä, jotka eivät ole yhtä lahjakkaita, pikemminkin vain siedetään kuin palvellaan.
Saman mallin mukaisesti kaihdetaan niitä, joiden kasvot ja olemus eivät ole miellyttävät, jos ei palvelutyön kohteena niin ainakin sen tekijänä. Hyvä ulkonäkö ja luonnollinen lahjakkuus vievät usein voiton hengellisistä avuista. Seurakunnat haluavat antaa mahdollisimman hyvän audiovisuaalisen kuvan itsestään. Tämä ei tarkoita sitä, että kuka tahansa pitäisi valita "pitämään iloa Herrassa" soolona. Mutta Jumalan sana sanoo, että Hän valitsee tämän maailman silmissä köyhät ja huomaamattomat ennen rikkaita ja kuuluisia:
Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei
monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
vaan sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen,
joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on
ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille
viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra".
(1.Kor. 1:26-31)Jumala valitsee vähemmän kykenevät osoittaakseen omaa kirkkauttaan heidän kauttansa. Hän ei halua, että me loistamme omilla luonnollisilla kyvyillämme. Niinkuin Hän sanoo Paavalin kautta:
Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä
oppisitte tämän: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi
mikä minkin puolelle toista vastaan.
Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut?
Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?
(1.Kor. 4:6-7)Ihmiset toimivat, ikäänkuin heillä olisi jotain hyveitä itsessään ja kohtelevat myös toisia, ikäänkuin heillä olisi jotain hyveitä paitsi Jumalan armoa ja armolahjoja. He pitävät sanan tuntemusta ja luonnollisia puhujanlahjoja -- lisättynä opetusinnolla -- todistuksena siitä, että Pyhä Henki on antanut heille opettamisen armolahjan. Kuitenkin Pyhä Henki toimii useimmiten vähemmän lahjakkaiden kautta, jotka haluaisivat kaihtaa parrasvaloja. Monet ovat valmiita opettamaan ja palvelemaan vasta kovan sisäisen painiskelun jälkeen. Jumala varjelkoon meitä ajattelemasta, että pelkkä halu palvella riittää varustamaan palvelutyöhön.
Muistan, miten vuosia sitten olin juuri uudistanut antautumiseni Kristukselle ja miten innokas olin antautumaan Hänen käyttöönsä. Rukoilin päivittäin, "Herra käytä minua; Herra, käytä minua". Olin juuri rukoillut näin eräänä iltana kunnellessani erästä radio-ohjelmaa nimeltään Night Sounds, jota juonsi Bill Pierce. Kun Billin raamatullisten viisauksien välillä esitetty kaunis musiikki jossain vaiheessa hiljalleen häipyi, hänen seuraavaksi lausumansa sanat olivat: "Monet ihmiset rukoilevat 'Herra käytä minua', vaikka heidän pitäisi rukoilla 'Herra tee minusta sellainen, jota voit käyttää'".
Sillä hetkellä käsitin, että vaikka minulla oli tietoa, ja halusin, että Jumala käyttäisi minua, en ollut sellainen, jota Jumala voisi käyttää. En ollut tehnyt mitään synneille elämässäni tai sydämeni haluille; en ollut oikeasti antautunut Kristukselle.
Kaiken luovuttaminen merkitsee jopa sen halun luovuttamista, mikä meillä on Herran palvelemiseen. Se tarkoittaa sitä, että olemme tyytyväisiä siellä, missä olemme ja sallimme Hänen viedä meidät sinne, missä Hän voi käyttää meitä parhaiten. Vasta kun Pyhä Henki näkyy palvelutyössämme nöyryytenä ja aitona rakkautena uskovia kohtaan, Kristus tulee kirkastetuksi.
Koska annamme lihan johtaa arvioidessamme ihmisten kutsumusta, emme useinkaan ymmärrä, että Jumala toimii niiden kautta, joita itse emme suosisi. Tämän seurauksena jäämme vaille niitä siunauksia, jotka liittyvät heidän läsnäoloonsa.
Tämä on synti, joka vaivaa seurakuntia, ja se on siinä mielessä kavala synti, ettei siihen juurikaan kiinnitetä huomiota. Ne raamatunkohdat, joissa käsitellään tätä syntiä, sivuutetaan, kun mieluummin saalistetaan "syvempiä" totuuksia. Noita "syvempiä totuuksia" ahmiessamme jätämme huomiotta Kristuksen ruumiissa toimimisen perusvaatimukset:
Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä
joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.(Room. 13:8)Kristityt luulevat usein köyhiin ja epämiellyttäviin kohdistuvaa hyväntekeväisyyttään rakkaudeksi. He kuvittelevat täyttävänsä rakkauden lain lahjoittaessaan seurakunnan hyväntekeväisyyteen säilykkeitä ja käytettyjä vaatteita. Vaikka tämä onkin tärkeä osa palvelutyötä, se ei korvaa yhteyttä niihin, joita mieluummin seurakunnassa välttelemme.
Ymmärrän, ettei ole mahdollista ylläpitää henkilökohtaista suhdetta jokaisen paikallisseurakuntaan kuuluvan kanssa. Mutta tässä ei ole kysymys siitä; tarkoitan niiden tahallista välttelyä seurakunnassa, jotka eivät yllä meidän maallisiin standardeihimme.
Seurustelemmepa sitten kenen kanssa tahansa, Raamatussa on tietyt säännöt, jotka edellyttävät enemmän, kuin että vain päätämme suostua näiden ihmisten seuraan. Näitä sääntöjä ei voida sivuuttaa, jos seurakunta haluaa toteuttaa ne tarkoitukset, mihin Jumala on sen kutsunut.
Eräs seurakunnan sääntö on, ettemme saa pitää itseämme muita parempana. Luonnollinen ihminen on taipuvainen vertaamaan itseään toisiin, pitäen itseään joko parempana tai huonompana kuin muut vanhurskaudessa, lahjoissa, älykkyydessä, tai missä muussa suhteessa tahansa. Häneltä jää huomaamatta, ellei Jumalan sana häntä siitä puhuttele, että kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla; kukaan ei ole vanhurskas Jumalaan verrattuna eikä kenelläkään ole mitään ansioita Jumalan mittapuun mukaan:
niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni ovat kelvottomiksi käyneet: ei ole ketään,
joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.(Room. 3:10-12)
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.(Room. 3:23) Kun ihmiset vertailevat itseään toisiin ihmisiin, he yleensä keskittyvät niihin, jotka on varustettu vähemmillä lahjoilla, mitä ne sitten ovatkin. Näin ihminen paisuu mielessään ja unohtaa, että hän on vain liha:
Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen,
joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan;
hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli.(Jaak. 1:23-24) Jos olemme taipuvaisia vertailemaan itseämme toisiin, meidän pitäisi verrata itseämme Jeesukseen Kristukseen, ei muihin ihmisiin:
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä
sydämeltä, niin te löydätte levon sieluillenne.(Matt. 11:29)Jeesus on esimerkkimme nöyryydessä; silti näemme Hänen elämästään, ettei nöyryys ole valheellista hurskautta ja pelkurimaista käytöstä. Se tarkoittaa oman itsen rehellistä arviointia Jumalan edessä. Kun voimme katsella itseämme Kristuksen valossa, katselemme täydellistä rakkauden lakia ja näemme, miten kaukana siitä olemme; nöyrrymme aina epätoivoon saakka, ja väitämme, että olemme pahimpia syntisiä, aivan niinkuin Paavalikin teki. Vasta kun tulemme siihen pisteeseen, olemme sopivia Jumalan palvelukseen ja ihmisten palvelemiseen. Vain silloin pystymme elämään rakkauden lain mukaisesti, joka vaatii, että luovumme henkilökohtaisista haluistamme pystyäksemme täyttämään toisten tarpeita, edellyttäen ettemme toimi siinä raamatunvastaisesti. Kristuksen mielen täytyy olla meidänkin mielemme:
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan
kaltainen,
vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet
havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
(Fil. 2:5-8)Tämä Kristuksen mieli on nöyrä mieli; se ei ole itsensä korottamista. Vaikka Jumalan sana oli Jumalan kanssa aina iankaikkisuudesta alkaen Jumalana, Hän nöyryytti itsensä siinä määrin, että Hän kärsi oman luomakuntansa käsissä Isän rakkauden takia. Rakkautta ei voi ilmetä ilman nöyryyttä. Nöyryys asettaa muut itsen edelle, aivan niin kuin Jumalan sana toteaa rakkaudesta:
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta,
olisin minä vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen.
Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja
kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää,
mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka
antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään
hyödyttäisi.
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei
pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomaasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä
pahaa,
ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
(1.Kor. 13:1-7)Jumalan taloudessa nöyryys ja rakkaus ovat lähes synonyymit. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän tulisi pitää enemmän huolta toisten hyvinvoinnista kuin omastamme:
ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä
pidätte toista parempana kuin itseänne
ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta.(Fil. 2:3-4)
"Hyväntekeväisyys" on kreikaksi agapé -- joka on käännetty kaikkialla Raamatussa "rakkaudeksi".
Rakkauden laki on vastoin ihmisluontoa. Ihminen on pohjimmiltaan sydämeltään itsekäs; hän taistelee ennen kaikkea omien halujensa saavuttamiseksi muiden ihmisten toiveiden kustannuksella. Eikä todista mitään, vaikka hän julistaisi rakkauttaan muita kohtaan miten paljon hyvänsä, hänen luonnolliset viettinsä haluavat päästä ykkössijalle. Ihminen saattaa silloin tällöin tehdä uhrauksia niiden hyväksi, joita hän rakastaa, mutta Jumalan laki vaatii, että teemme uhrauksia kaikkien hyväksi, jopa vihollistemmekin hyväksi. Tuota lakia ei voi noudattaa, ellei ole ensin pukeutunut nöyryyteen.
Tämä on sen jäljittelemistä, mitä Jeesus teki ristillä:
Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä, hyvän edestä joku mahdollisesti
uskaltaa kuolla.
Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme
syntisiä, kuoli meidän edestämme.(Room. 5:6-8)On myönnettävä, että tämä on ihmiselle mahdotonta. Kuka antaisi henkensä sellaisen puolesta, joka on loukannut häntä? Mutta Jumalan kanssa kaikki on mahdollista. Jos me vaellamme Hengessä, me emme toteuta lihan himoja ja tee sellaisia tekoja, joissa asetamme omat tarpeemme muiden ihmisten tarpeiden edelle. Ja me annamme anteeksi niille, jotka rikkovat meitä vastaan; emme etsi kostoa, vaan etsimme heidän parastaan. Todellinen Herraan Jeesukseen Kristukseen uskova haluaa samoja asioita kuin Jumala, eikä halua, että kukaan joutuisi kadotukseen, vaan että kaikki tekisivät parannuksen (2. Piet. 3:9)
Varsinkaan seurakunnassa emme saa kostaa niille, jotka ovat loukanneet meitä. Jumalan sana esittää selvästi, että jos meillä on jotain veljeämme vastaan, meidän pitäisi mennä hänen luokseen ja pyytää häntä korjaamaan sen, missä hän tekee väärin, ei meidän takiamme, vaan hänen oman itsensä takia:
Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän
sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.
Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen
asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'.
Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei
seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana tai publikaani.
Totisesti minä sanon teille: kaikki minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu
taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.
Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä
asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on
taivaissa.
Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän
keskellänsä.
Silloin Pietari meni hänen tykönsä ja sanoi hänelle: "Herra, kuinka monta kertaa minun
on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?"
Jeesus vastasi hänelle: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan
seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.(Matt. 18:15-22)Ensi silmäyksellä näyttää siltä, kuin Herra antaisi keskenään ristiriitaisia käskyjä. Toisaalta Jeesus käskee meitä puhuttelemaan uskovaa, jos hän tekee jotain, mikä vahingoittaa meitä ja jopa viemään hänet tarpeen vaatiessa seurakunnan eteen. Toisaalta Hän käskee meitä antamaan anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän eli 490 kertaa. Luku 490 ei selvästikään ole mikään ohjeluku, emme saa olla antamatta anteeksi 491:lläkään kerralla. Harvat, jos ketkään loukkaavat meitä niinkään usein koko elinaikanamme, mutta me loukkaamme Jumalaa tuhansia kertoja, ja Hän on aina valmis antamaan meille anteeksi, jos tunnustamme syntimme.
Mutta eikö tämä sääntö ole ristiriidassa Jeesuksen kehotuksen kanssa pitää veljeä pakanana tai publikaanina (tarkoittaa seurakunnasta erottamista), jos hän ei tee parannusta väärinteoistaan meitä kohtaan?
Ensimmäisessä tapauksessa Jeesus käskee meitä puhuttelemaan uskovaa, jotta saamme hänet tekemään parannuksen. Hän ei tarkoita sitä, että tämä olisi meidän takiamme, vaan pikemminkin asianomaisen uskovan itsensä takia. Jakeessa 15 sanotaan, että jos hän kuulee meitä, olemme voittaneet hänet (hänen itsensä parhaaksi).
Joka taas ei kuule meitä, vaan on uppiniskainen pyyntömme suhteen, osoittaa kapinallisuutta oikeutettua ojennusta vastaan. Se, että pyydetään toisiakin mukaan, tapahtuu siksi, että hänet saataisiin vakuuttuneeksi totuudesta. Hänellä on oikeus esittää oma näkemyksensä asiasta. Jos todistajat (eivät ystäviämme, vaan neutraaleja, kypsiä uskovia) toteavat, että olemme oikeassa, eikä hän sittenkään ota huomioon, mitä meillä on sanottavaa, silloin seurakunnan (mieluummin vanhimmiston) pitäisi kuulla asia ja tehdä päätös sen perusteella. Jos he ovat meidän kannallamme kuultuaan todistuksemme, ja kehottavat asianomaista tekemään parannuksen ja korvaamaan tarpeen vaatiessa, mitä on menetetty, eikä hän sittenkään tee niin, häntä on pidettävä pakanana, mikä ilmeisesti tarkoittaa seurakunnasta erottamista.
Niiden raamatunkohtien valossa, jotka kehottavat meitä pitämään toisten etua oman etumme edellä, meidän olisi varmistuttava siitä, että motiivimme puhutellessamme meitä vastaan rikkonutta on rakkaus häntä kohtaan ja toive, että hän saisi tietää synnistään meitä kohtaan, jotta hän voisi tehdä siitä parannuksen. Haluamme, että hänen jumalasuhteensa on kunnossa. Jos me vain haluamme saada tasoitusta, on synti meidän omalla ovellamme. Ja toivottavasti vanhimmisto havaitsee siinä tapauksessa meidän syntimme ja kiinnittää huomiotamme siihen, jotta me voimme tehdä parannuksen.
Jos olemme toista vastaan rikkoneen uskovan asemassa ja loukattu osapuoli tulee puhumaan meille asiasta, meidän tulee tuomita oman sydämemme tila avoimesti ja sallia, että Pyhä Henki osoittaa meille syntimme. On toisaalta kuitenkin myös tapauksia, joissa joku loukkaantuu, vaikka mitään loukkausta ei olisi tapahtunutkaan. Sellaisessa tapauksessa voimme joko antaa periksi loukatun tunteille ja pyytää anteeksi (tiedostaen, että annamme periksi rauhan vuoksi) tai voimme pitää puoliamme ja tuoda esiin, että on mahdollisesti kysymyksessä väärinkäsitys.
Kummassakin tapauksessa, jos asia viedään vanhimmistolle, meidän on oltava halukkaita ottamaan vastaan heidän päätöksensä. Tässäkin on yksi hyvä syy varmistua siitä, että seurakunnassa, johon liitymme on jumalinen vanhimmisto, jota johtaa Pyhä Henki eikä joidenkin suosiminen.
Jumalinen nöyryys on edellytyksenä kaikelle palvelutyölle Kristuksen ruumiissa. Seurakunnassa palvelutyöllä tarkoitetaan useimmiten vanhinten suorittamaa palvelutyötä Kristuksen ruumiin hyväksi. Vaikka vanhimmat ja diakonit siis ovat seurakuntien hengellisten ja ajallisten asioiden johtajia, heidän on ymmärrettävä työnsä ihmisten palvelemisena.
Joskus tuo palvelutyö merkitsee voimakasta synnin vastustamista. Tuo vastustaminen ei tapahdu palvelijan takia, vaan palveltavan takia.
Vaikka seurakunnassa on "viralliset" palvelutyön tekijät -- apostolit, profeetat, evankelistat, pastori-opettajat, diakonit -- vastuu palvelutyöstä lepää jossain määrin jokaisen Kristuksen ruumiin jäsenen harteilla. Paavali viittaa tähän Ensimmäisessä korinttolaiskirjeessään:
Armolahjat ovat moninaiset, mutta henki on sama;
ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama;
ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on
sama.
Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
Niinpä saa hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen
vaikutuksesta;
toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä
Hengessä;
toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan
arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää
kieliä.
Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin
tahtoo.
Niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin
jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa
juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa
Henkeä.
Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.
Jos jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi
ruumiiseen kuulumaton.
Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", niin ei se silti olisi
ruumiiseen kuulumaton.
Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas kokonaan kuulona,
missä silloin haisti?
Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän
on tahtonut.
Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi?
Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis.
Silmä ei saata sanoa kädelle: "En tarvitse sinua", eikä myöskään pää jaloille: "En
tarvitse teitä".
Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä;
ja ne ruumiin jäsenet, jotka meistä ovat vähemmän kunniakkaita, me verhoamme sitä
kunniallisemmin, ja niitä, joita häpeämme, me sitä häveliäämmin peitämme,
mutta ne, joita emme häpeä, eivät sitä tarvitse. Mutta Jumala on liittänyt ruumiin
yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian,
ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta
toinen toisestaan.
Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle
jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa.
Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi,
kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa
tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia?
Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?
Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän
kaikki kykene niitä selittämään?
Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista. Ja vielä minä osoitan teille tien,
verrattoman tien.((1.Kor. 12:4-31)Paavali toteaa, että jokaisella Kristuksen ruumiin jäsenellä on tehtävä; kukaan ei voi seistä yksin tai edes toisten yläpuolella. Eräs seurakuntaa koskeva sääntö on, ettemme saa jättää seurakunnan kokoustamme (Hebr. 10:24-25).
Verrattomampi tie on tietenkin rakastaa. Rakkautta ei voi olla olemassa ilman, että se ilmenee palvelutyönä siinä määrin, kuin Pyhän Hengen lahjat sallivat. Mutta edes rakkaus ei estä turhautumista, jos yritetään palvella muulla tavoin kuin Jumalan antamien armolahjojen ja kutsumuksen mukaisesti. Tästä syystä nöyryys on välttämätöntä. Velvollisuudentunnosta suoritettu palvelu rakkauden sijasta johtaa vääjäämättä turhautumiseen ja joskus jopa epätoivoon. Meidän on kyettävä arvioimaan, milloin Jumala käskee meitä lopettamaan, kun olemme alkamassa toimimaan lihassa eikä Hengessä.
Eräs esimerkki on ehkä halumme nähdä kaikkien seurakuntalaisten menestyvän taloudellisesti. Saatamme nähdä äärimmäistä vaivaa kerätäksemme varoja tietylle puutteessa olevalle seurakuntalaiselle. Se on oikein, niin kauan kuin pysymme Jumalan sanan antamissa suuntaviivoissa. Jotkut luulevat, että heidän on annettava kaikille, jotka pyytävät heiltä, siteeraten Jeesuksen sanoja näkemyksensä tueksi:
Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
(Matt. 5:42)Konteksti on kuitenkin se, että meidän on annettava vihollisillemme osoituksena rakkaudestamme:
Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua
oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänelle
vaippasikin;
ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka
teitä vainoavat,
että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin
pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on
tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
(Matt. 5:38-48)Antaessamme runsaasti vihollisillemme osoitamme Jumalan rakkautta heitä kohtaan. Kääntääkö antamisemme heidän sydämensä Jumalan puoleen, ei ole meidän käsissämme. Joskus tuo antaminen saattaa vain edistää heidän synnintekoaan; sen käsitteleminen kuuluu Jumalalle. Tämä ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi antaa alkoholistille rahaa juomiseen, sillä se ei olisi osoitus rakkaudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että niissä asioissa, joista emme tiedä, voimme luottaa siihen, että Jumala käyttää kunniakseen sitä, mitä ikinä annammekin.
1. Joh. 3:17-18:ssa käsketään antamaan runsaasti uskonveljillemme:
Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa,
mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä?
Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa. Yleissääntö on, että jos näemme uskonveljen olevan puutteessa, emme saa odottaa, kunnes hän pyytää apua; meidän on tarjottava heti apuamme. Ja meidän on annettava runsaasti Herran johdatuksen mukaan. Meidän ei kuitenkaan pidä toimia antamisessammekaan lihassa sen paremmin kuin missään muussakaan asiassa uskovia palvellessamme.
Jos uskonveli on laiska eikä hanki elatusta itselleen ja perheelleen, emme tee hänelle palvelusta kannustaessamme häntä siinä. Näin Jumalan sana kiteyttää tämän:
Sillä jo silloin, kun olimme teidän tykönänne, me sääsimme teille, että kuka ei tahdo
työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä.
Sillä me olemme kuulleet, että muutamat teidän keskuudessanne vaeltavat kurittomasti,
eivät tee työtä, vaan puuhailevat sellaisessa, mikä ei heille kuulu.
Semmoisia me käskemme ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa tekemään työtä
hiljaisuudessa ja syömään omaa leipäänsä.
Mutta te, veljet, älkää väsykö tekemästä sitä, mikä hyvää on.
Mutta jos kuka ei tottele sitä, mitä me tässä kirjeessä olemme sanoneet, niin merkitkää
hänet älkääkä seurustelko hänen kanssaan, että hän häpeäisi.
Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan neuvokaa niinkuin veljeä.
(2.Tess. 3:10-15)Sellaisessa tapauksessa rakkaus vaatii, ettemme salli uskonveljen jatkavan synnissään, vaan pikemminkin osoitamme hänelle hänen syntinsä, niin että hän tekee parannuksen. On välttämätöntä, että tiedämme tosiasiat jokaisessa tapauksessa, jossa haluamme palvella.
Jos todella rakastamme uskonveljiämme, haluamme palvella heitä jollain tavoin. Ja mitä suurempi rakkautemme on, sitä suurempi on halumme palvella. Siksi meitä kehotetaan haluamaan tosissamme parhaita armolahjoja -- niitä, jotka rakentavat muita enemmän kuin itseämme, niinkuin Herra kehottaa opetuslapsiaan:
Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi heille: "Te tiedätte, että ne, joita
kansojen ruhtinaiksi katsotaan, herroina niitä hallitsevat, ja että kansojen
mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan.
Mutta näin ei ole teidän kesken, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla,
se olkoon teidän palvelijanne;
ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja.
Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä
lunnaiksi monen edestä."(Mark. 10:42-45)Mitä korkeammalle nousemme auktoriteettiasemassa seurakunnassa, sitä enemmän meidän on palveltava uskonveljiä. Tämä ei anna mitään sijaa hierarkkiselle ajattelulle, ylväille juhlamenoille, uskonnollisille asuille ja uskonnollisille arvonimille ja titteleille. Unohtakaamme uskonnolliset arvonimet ja tittelit, paitsi jos haluamme tehdä vaikutuksen jumalattomiin ihmisiin, jotka saattavat arvostaa niitä. Jos kaikki olemme uskonveljiä ja -sisaria, kutsukaamme toinen toisiamme pelkillä nimillä.
Niin, voimme todellakin käyttää vanhimman nimen edessä titteliä "pastori", jos hänellä on sellainen tehtävä seurakunnassa kunnioituksesta hänen meille suorittamaansa palvelutyötä kohtaan. Mutta muuten meidän ei pitäisi pönkittää uskonnollisen ihmisen ylemmyydentuntoa muihin uskonveljiin verrattuna. Eikä hänen pitäisi meiltä sitä vaatiakaan.
Syynä nykyiseen sekaannukseen ja demonisiin ilmiöihin, jotka tekeytyvät Jumalan "uusiksi liikehdinnöiksi" on se, että useimmat kristityt ovat itsekeskeisiä. He haluavat jonkun kokemuksen, joka saa heidät vakuuttuneiksi omasta hengellisyydestään. Ei ole mitään väliä, mikä tuo kokemus on. Niin kauan kuin se tapahtuu Herran nimessä ja antaa potkua, se riittää. Itse asiassa he haluavat juuri sitä. Ja heitä johtavat nk. papit/pastorit ovat yhtä itsekeskeisiä. Heitä ei kiinnosta niinkään ihmisten hengellinen hyvinvointi kuin se suosio, jota he toiminnastaan niittävät (puhumattakaan mammonasta, jota heille syydetään).
Näyttää siltä, että Jumalan työtä varten on sittenkin olemassa kaava: Nöyryys=Rakkaus=Palvelu.
On sanomattakin selvää, että rakkaus käskee meitä olemaan ystävällisiä kaikille. Meiltä jää usein huomaamatta, miten välinpitämättömiä olemme sen suhteen, miten kohtelemme toinen toisiamme. Töykeä puhetapa jossain tilanteessa, toisaalla toisen tunteiden huomioonottamatta jättämistä. Kaikki tämä yhdessä voi vaikuttaa siihen, että karkotamme uskonveljen, joka on helposti loukkaantuvaa lajia.
Tätä koskeva raamatunkohta, joka usein tulkitaan väärin:
Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset,
ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän
edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle suloiseksi "tuoksuksi".
Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako
teidän keskuudessanne -- niinkuin pyhien sopii --
älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan
paremmin kiitosta.(Ef. 5:1-4)
Me kaikki arvostamme huumoria. Varmaan apostoleillakin oli hauskat hetkensä. Mutta Raamattu varoittaa meitä "ilvehtimästä". Tämä mainitaan siinä yhteydessä, kun puhutaan rakkaudessa vaeltamisesta. Rakkaudessa vaeltaminen kieltää haureuden, mielen saastaisuuden, ahneuden, tyhmät puheet ja ilvehtimisen.Usein oletetaan, että "tyhmät lorut" ja "ilvehtiminen" viittaavat tuhmiin vitseihin ja seksuaalisiin vihjailuihin. Vaikka ne ovatkin pahasta, em. raamatunkohta koskee kaikkea, mikä ei ole uskovia rakentavaa, varsinkaan seurakunnassa.
Kun ottaa huomioon taipumuksemme ilvehtiä keskenämme, me saatamme joskus ylittää hyvän maun rajan ja päätyä loukkaamaan toinen toisiamme. Puhumme toinen toistemme vioista huumorilla höystettynä emmekä käsitä, että syyllistymme toinen toistemme pilkkaamiseen. Vaikka olisi kysymys pilailusta, epäystävälliset sanat saattavat vaikuttaa tuhoisasti.
Tämä saattaa johtua siitä, että ollaan liian läheisiä, jolloin alamme olettaa, ettei vitsailun kohde pahoita mieltään, koska otaksumme hänen tietävän, että rakastamme häntä.
Tämä on asia, jonka kanssa kamppailin monta vuotta aivan tietämättömyyttäni. Mutta kun Herra osoitti syntini tässä asiassa minulle selvästi, päätin olla varovainen puheissani. Sellainen käytös, johon syyllistyin, ei osoita rakkautta, vaan välinpitämättömyyttä ihmissuhteissa.
Ne, jotka loukkaavat toisia tällä tavoin, vaarantavat arvostamansa ystävyyssuhteet. Toisaalta niiden, jotka loukkaantuvat toisten pilailusta, pitäisi olla valmiita antamaan anteeksi ja yrittää olla loukkaantumatta liian helposti. Aivan samoin kuin emme halua toisten odottavan meiltä täydellisyyttä, emme mekään voi odottaa muilta täydellisyyttä. Meidän tulisi silti pyrkiä täydellisyyteen siinä, miten kohtelemme toisia. Tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö erehtyisi; se tarkoittaa sitä, että tiedostamme tehneemme väärin ja pyydämme anteeksi.
Jumalan sanassa on tiettyjä asioita, jotka liittyvät ystävällisyyteen:
niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja,
avuissa ymmärtäväisyyttä,
ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä,
kärsivällisyydessä jumalisuutta,
jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.
Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia
eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.
Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa
entisistä synneistänsä.
Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne
lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;(2. Piet. 1:5-10)Ystävällisyys ei ole vaihtoehto; se on käsky Kristuksen ruumiissa. Ystävällisyys ilmenee monella tavoin. Se ilmenee hyväntekeväisyytenä; se ilmenee pieninä toisen huomioonottamisina ja ystävällisinä tekoina. On erityisen tärkeää osoittaa ystävällisyyttä vanhempia ihmisiä ja vammaisia kohtaan. Ja sen tulee ilmetä ihmisen suhteissa uskonveljiä ja -sisaria kohtaan:
Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo niinkuin isää, nuorempia niinkuin veljiä,
vanhoja naisia niinkuin äitejä, nuorempia niinkuin sisaria, kaikessa puhtaudessa.
(1. Tim. 5:1-2)Miten toivoisinkaan, että saisin takaisin ajan, jolloin en osoittanut sellaista ystävällisyyttä ihmissuhteissani. Miten usein nuoret eivät osoita ystävällisyyttä vanhempiaan kohtaan; he luulevat olevansa viisaampia kuin ne, jotka ovat nähneet maailmaa kauemmin kuin he itse; he pitävät heitä pilailunsa kohteina tai sitten vain sietävät heitä. Kunpa he tietäisivät, miten monilta elämän kolhuilta he säästyisivät, jos he kuuntelisivat vanhempiaan sillä kunnioituksella, minkä he ansaitsevat.
Yhdyn sanontaan "mitä vanhemmaksi tulin, sitä viisaammalta isäni tuntui".
Isäni kuoli, kun olin yhdeksäntoistavuotias. Nyt toivoisin, että voisin kertoa hänelle, miten pahoillani olen siitä, etten ollut ystävällisempi häntä kohtaan, ja siitä, etten kuunnellut häntä niinkuin olisi pitänyt.
Ystävällisyyden pitäisi kuulua asiaan. Mutta on erilaisia tapoja osoittaa sitä, varsinkin kun on kyse synnistä. Mitä tulee siihen, miten miehet kohtelevat itseään nuorempia naisia aivan kuin sisarina, nykyajan nuoret eivät osoita tarpeeksi kunnioitusta ja puhtautta näissä asioissa. Sen seurauksena seurakunnissa tehdään abortteja ja lapsia syntyy avioliiton ulkopuolella.
Joskus aikaisemmin avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset olivat seurakunnalle häpeäksi. Nykyään ei tässä suhteessa tehdä eroa. Minkälaisen viestin tämä antaa seurakunnan nuorille?
Todellisen rakkauden ja ystävällisyyden pitäisi ilmetä suhtautumisessamme syntiin. On ilman muuta tärkeää, että äitiä ja vauvaa kohtaan osoitetaan ystävällisyyttä, mutta samoin on myös tärkeää, että lapsen isä tuodaan vanhimmiston eteen ja häntä vaaditaan pitämään huolta tytöstä ja lapsesta. Sellainen olisi todellista rakkautta kaikkia asianomaisia kohtaan -- ettei päästettäisi ketään pakenemaan vastuutaan. Se olisi myös ystävällisyyttä seurakuntaa kohtaan -- varsinkin sen nuoria kohtaan, koska näin osoitettaisiin, että rakkauteen liittyy vastuun kantaminen.
Ilman muuta äitiä ja lasta pitäisi avustaa tarpeen mukaan, mikäli äiti osoittaa katumusta; mutta kaiken pitäisi tapahtua yksityisesti ilman torvien toitotusta.
Tässä oli vain yksi esimerkki siitä, miten olisi osoitettava ystävällisyyttä raamatullisessa mielessä, jolloin joku saattaa tulkita sen epäystävällisyydeksi, mutta tarkoituksena on auttaa niitä, jotka ovat tehneet syntiä, samalla välttäen vaikutelmaa, että seurakunta hyväksyisi sen.
Kaiken osoittamamme ystävällisyyden pitäisi olla taivaallisen Isämme jäljittelemistä, joka on hyvä kaikille:
Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään
takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä
hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.(Luuk. 6:35)Jumalan hyvyys näkyy siinä, että hän antoi meille Kristuksen syntiemme sovitukseksi:
Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa
mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen
kautta,
että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän
perillisiksi toivon mukaan.(Tiit. 3:4-7)Ystävällisyyttä harjoittaessamme osoitamme rakkautta ja nöyryyttä. Ja vaikka se usein käsitetäänkin väärin, ystävällisyys ilmenee myös kurina ja synnin ja väärän opetuksen tuomitsemisena -- edellyttäen tietenkin, että tuomitsemme vanhurskaasti emmekä omavanhurskaasti.
Systemaattisesti seurakunnissa esiintyvä ongelma on epävanhurskas tuomitseminen. Kaikilla meillä on ennakkokäsityksiä oikeasta ja väärästä, mikä ei välttämättä ole kaikki Raamattuun perustuvaa. Koska omatuntomme loukkaantuu jostain, oletamme, että kaikkien omantunnon pitäisi loukkaantua samasta asiasta.
En tarkoita sellaisia syntejä, jotka on selvästi esitetty Raamatussa, vaan käytäntöjä, jotka joku uskonnollinen järjestelmä saattaa tuomita synniksi sen perusteella, että heillä on siitä negatiivisia kokemuksia tai pelkästään järkeilyn perusteella.
Jo alkuseurakuntaa vaivasivat legalistit, jotka asettivat ruokaa ja juomaa ja muitakin käytäntöjä koskevia rajoituksia. Paavali käsittelee niitä Roomalaiskirjeen 14. luvussa:
Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö, ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä,
joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai
kaatuu, mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä
pitämään.
Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä;
kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä
hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden,
elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.
Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että
elävien Herra.
Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljesi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä
halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.
Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää
jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".
Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne
eteen loukkauskiveä tai langetusta.
Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään,
vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella
rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut.
Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi;
sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja
iloa Pyhässä Hengessä.
Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille
kelvollinen.
Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme.
Älä ruuan tähden turmele Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta sille ihmiselle,
joka syö tuntoansa loukaten, se on pahaa.
Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi
loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee.
Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei
tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee;
mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä
kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.(Room. 14:1-23)On merkittävää, että nämä sanat kirjoitettiin nimenomaan Rooman seurakunnalle. Myöhempinä aikoina se joutui luopumukseen ja alkoi vaatia ihmisten tuomitsemista tiettyjen ruokien syömisestä tiettyinä aikoina, ja siitä, etteivät ihmiset viettäneet tiettyjä juhlapäiviä tietyllä tavalla, ja siitä, etteivät ihmiset olleet syömättä lihaa, ja kielsivät "pappeja" jopa menemästä naimisiin. Tuomio tuli tuon kirkon hierarkialta ja suodattui sieltä sen uskonnollismielisten kannattajien kautta aina alimmalle tasolle. Ja tuo sama tuomitseminen jatkuu tänäkin päivänä.
Monet protestanttiset seurakunnat ja kirkot ovat ottaneet käyttöön omat tabuluettelonsa, joille ei löydy perusteita Raamatusta, jos sitä oikein luetaan. Toiset taas ovat heittäneet jopa raamatulliset rajoitukset yli laidan vedoten vapauteen Kristuksessa. Molemmat lähestymistavat ovat vääriä.
Aivan samoin kuin Jumala antoi Aatamille ja Eevalle kaiken vapaasti käytettäväksi, mutta kielsi kuitenkin heitä syömästä tietystä puusta, niin Kristuskin on antanut meille vapauden kaikissa muissa suhteissa, paitsi niissä, jotka Hänen sanansa erityisesti kieltää. Siitä huolimatta meitä kielletään aiheuttamasta veljellemme lankeemusta omistamamme raamatullisen vapauden nimissä.
Tuomittavat asiat on määritelty Jumalan sanassa.
Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva
vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut
pois.
Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;
mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman
kanssa kadotukseen tuomittaisi.(1.Kor. 11:27-32)Jos tuomitsemme itsemme oikein, tarkastelemme itseämme Jumalan pyhyydestä käsin. Tässäkin Jeesus on ainoa esimerkkimme.
Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai
epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai
ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette
seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse
vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
(1. Kor. 5:9-13)
Tuomitsemalla synnin seurakunnassa voimme pelastaa syntisen:
Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.
(1. Tim. 5:20) Tätä Paavalin käskyä Timoteukselle ei saa tulkita niin, että kuka tahansa voi astua seurakunnan eteen ja osoittaa toisten syntejä. Se annettiin Timoteukselle apostolina ja evankelistana -- seurakunnan vanhimpana.Jos jollakulla on tietoa toisen synnistä, josta tämä ei ole tehnyt parannusta, hänen tulisi puhua asiasta ensin veljen kanssa kahdenkesken; ellei hän tee parannusta, ja etenkin jos synti on yleisessä tiedossa seurakunnassa, asia pitäisi viedä vanhimmistolle. Ja niin tässä kuin kaikissa tapauksissa, jos jotakuta puhutellaan jostain, motiivina tulee olla synnintekijän paras, ei kenenkään omavanhurskaus.
Kuinka rohkenee kukaan teistä, jolla on riita-asia toisen kanssa, käydä oikeutta
vääräin edessä? Miksei pyhien edessä?
Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te
tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?
Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?
Jos teillä siis on maallisia asioita ratkaistavina, nekö te asetatte tuomareiksi,
jotka ovat halveksittuja seurakunnassa?
Teidän häpeäksenne minä tämän sanon. Eikö teidän joukossanne sitten ole
yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista veljien välin?
Vaan veli käy oikeutta veljen kanssa, vieläpä uskottomien edessä!
Teille on jo yleensä vaurioksi, että käräjöitte keskenänne. Miksi ette ennemmin salli
tehdä vääryyttä itsellenne? Miksi ette ennemmin anna riistää omaanne?
Sen sijaan te itse teette vääryyttä ja riistätte toisen omaa, vieläpä veljien.
(1. Kor. 6:1-8)On selvää, että parempi tie on olla haastamatta veljeä oikeuteen tai edes viedä asiaa seurakuntaan ellei viimeksimainittu ole hänen hengelliseksi parhaakseen. Meidän on oltava valmiit kärsimään mieluummin tappioita kuin viedä riita-asiamme maailman nähtäville saattaen siten Jeesuksen nimen häpeään uskomattomien silmissä. Miten usein onkaan Kristusta häväisty ja seurakunta joutunut pilkattavaksi taloudellisten juonittelujen, epäoikeudenmukaisuuksien ja oikeusjuttujen takia, joita Kristuksen nimeä kantavat aiheuttavat.
Jos veljemme Kristuksessa on kuitenkin tehnyt meille vääryyttä, meillä on keino kiistan käsittelemiseksi; auktoriteettiasemassa olevat vanhurskaat miehet, jotka voivat tuomita asian, niin että se sitoo asianosaisia. Jos veljet sitoutuvat tottelemaan vanhimmiston päätöstä, he eivät voi epäonnistua tuomion noudattamisessa. Niin tehdessään seurauksena olisi vielä ankarampia rangaistuksia kuin ihmisten oikeusjärjestelmät langettavat. Se, ettei Jumala anna välittömästi rangaistusta vääryydestä, ei tarkoita sitä, ettei lopullista tuomiota tule. Ne, jotka ovat uppiniskaisia Jumalan tuomioita kohtaan, tai oikein säädettyä inhimillistä auktoriteettia kohtaan, tai vanhurskasta seurakunnan auktoriteettia kohtaan, ovat vaarassa menettää paljon enemmän kuin voisi ikinä menettää ihmisyhteiskunnassa.
Jumalan edessä seurakuntaneuvosto, joka on asetettu ratkaisemaan riitoja, on joka suhteessa yhtä laillinen tuomioistuin kuin mikä tahansa maailman tuomioistuin. Jos joku ei suostu seurakunnan tuomittavaksi, hänen on luovuttava myös vaateistaan; hän ei ole vapaa viemään riita-asiaa uskonveljen kanssa maalliseen tuomistuimeen. Hänen olisi kärsittävä tappio ja sovittava veljensä kanssa. Jumalan sana osoittaa, että meidän tulisi noudattaa samaa periaatetta vihollisiamme kohtaan.
Jos mahdollista on, ja mikäli se teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten
kanssa.
Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on:
"Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra".
Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä
näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle".
Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä.(Room. 12:18-21)
Tämä on rakkauden laki. Kun ymmärrämme, että Jumala ei halua meidän kostavan niille, jotka vahingoittavat meitä, mutta sallii meidän kuitenkin viedä rikkova veli seurakunnan eteen, on selvää rakkauden lain mukaan, että voimme viedä rikkovan veljen seurakunnan eteen ainoastaan siitä syystä, että annamme hänelle mahdollisuuden tehdä parannus hänen itsensä takia. Meidän on kuitenkin oltava tarkkoja, ettemme käytä tätä mahdollisuutta rangaistusmielessä. Vielä tutkisteltuamme tarkoin sydämiämme, meidän olisi vakaasti harkittava asian viemistä seurakunnalle. Mutta missään tapauksessa meillä ei ole lupa haastaa veljeä oikeuteen (tai edes kristityksi itseään kutsuvaa). On parempi, että kärsimme tappion kuin saatamme Herran nimen huonoon valoon.
Jos olemme riistäneet jotain veljeltä, tai keneltä muulta tahansa, me emme saisi viivytellä, kunnes meitä puhutellaan asiasta, vaan asia olisi sovittava heti. Meidän on korvattava kaikki välittömästi.
Vaikka olisimme ilman omaa syytämme olleet osallisia veljemme kärsimään menetykseen, meidän on korvattava.
Eräs esimerkki olisi veljen ottaminen mukaan taloudelliseen yritykseen, jonka seurauksena hän kärsisi taloudellista tappiota. Voimme toimia hyvinkin uskoen, että asianomainen saisi hyvän voiton yrityksessä. Mutta jos hän osallistuu siihen, koska luottaa meihin, meidän velvollisuutemme on pitää huoli siitä, ettei hän kärsi tappiota. Emme voi ehkä korvata hänen tappiotaan välittömästi, mutta meidän pitäisi pyytää anteeksi ja yrittää maksaa mahdollisimman nopeasti.
Tämän pitäisi olla läksy niille, jotka ajattelevat, että heidän asemansa seurakunnassa oikeuttaa heidät toisten luottamukseen taloudellisissa asioissa, varsinkin jos he ovat pastoreita. Monet pastorit ovat menneet mukaan helpon rahan ansaitsemisjekkuihin, markkinointiyrityksiin ja muihin rahantekoyrityksiin toivoen voivansa tehdä rahaa seurakuntajäsenyytensä kustannuksella. Jokainen tällainen tapaus, josta olen kuullut, on johtanut sekä tuon naiivin pastorin että seurakunnan tappioihin.
Miten paljon parempi olisikaan, jos kristillisissä seurakunnissa ei käytettäisi keskinäistä luottamusta taloudellisiin hankkeisiin. Mammona (rakkaus rahaan) on luultavasti aiheuttanut enemmän ongelmia Kristuksen ruumiissa kuin mikään muu yksittäinen asia. Jos voisimme välttää sekoittamasta uskonasioita bisnekseen, monet riita-asiat vältettäisiin, samoin niiden ratkaisemiset.
Jos olemme siinä asemassa, että joudumme ratkaisemaan riita-asiaa, emme saisi olla puolueellisia sen paremmin rikkaan kuin köyhänkään hyväksi, meidän on tuomittava oikeudenmukaisesti:
Älkää tehkö vääryyttä tuomitessanne; älä ole puolueellinen köyhän hyväksi äläkä pidä
ylhäisen puolta, vaan tuomitse lähimmäisesi oikein.(3. Moos. 19:15)Jos on puolueellinen köyhää kohtaan säälistä, ryöstää toiselta Jumalan nimissä. Kompromissikään ei ole tavoiteltavaa; tavoitteena on oltava oikeus.
Maailma etsii aina kompromissia, koska se ei kestä absoluuttista totuuta; se pyrkii löytämään yhteisen kohtaamiskohdan, jossa kukaan ei loukkaannu. Mutta kompromissi ryöstää totuudelta sen oikeutuksen ja asettaa sen samalle tasolle valheen kanssa. Tämä saattaa olla maailman tapa, mutta se ei ole Jumalan tapa.
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta;
sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.(1. Joh. 4:1)
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;(1. Kor. 14:29)
Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että
tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen
opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on
hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan
kykene tutkistelemaan.
Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta
meillä on Kristuksen mieli.(1. Kor. 2:12-16)Eräs nykyajan kirkkojen ja seurakuntien suurista synneistä on kieltäytyminen toisten opetuksen tuomitsemisesta. Opetuksen tuomitsemista pidetään rakkaudettomana ja lisäksi epäkohteliaana. "Sivistynyt" länsimainen kulttuurimme rypistää kulmiaan erimielisyyksille; se saa ihmiset tuntemaan olonsa epämukavaksi, jos he joutuvat kuulemaan ihmisten puolustavan uskoaan äänekkäästi. Tässä ei ole kysymys oikeassa tai väärässä olemisesta, vaan kyse on rauhan saavuttamisesta hintaan mihin hyvänsä.
Tämän kulttuurista johtuvan kohteliaisuustaipumuksen seurauksena kristityt istuvat kirkonpenkeissään kuunnellen demonisia oppeja ja seuraten demonisten käytäntöjen tapahtuvan silmiensä edessä ottamatta niihin kantaa. Pastori voi päästää suustaan pahimmanlaatuisia harhaoppeja, ilman että kukaan puuttuu siihen julkisesti, koska se olisi epäkohteliasta. Ja avustajat seisovat valmiina poistamaan paikalta sen, joka uskaltaisi tehdä niin. Yhteiskunta tukee tätä pelkuruutta säätämällä rangaistuksia ja sakkoja niille, jotka uskaltavat häiritä uskonnollista kokousta.
Onhan hyvä, että hallitus on valmis suojelemaan uskontoja häirintää vastaan niiden taholta, jotka eivät itse kuulu kyseessäolevaan uskontoon, mutta sillä ei ole mitään asiaa puuttua samanuskoisten keskinäisiin kiistoihin, varsinkin jos kokouksen kulkuun puuttuva kuuluu seurakuntaan. Uskonnolliset johtajat, jotka tukeutuvat sellaisiin lakeihin, osoittavat, etteivät he luota itsekään siihen, mitä opettavat. Jos he eivät pysty puolustamaan opetuksiaan ja käytäntöjään seurakuntalaisilleen, vaan joutuvat turvautumaan väkivaltaan poistaakseen sen, joka uskaltaa kysyä asioista järkevästi ja raamatullisesti, eivät ole sopivia henkilöitä uskoa puolustamaan. Lisäksi he tekevät syntiä viemällä veljen maallisen oikeuden eteen suojellakseen uskonnollisia "oikeuksiaan".
Tämä ei tarkoita sitä, että jos opettaja sanoo jotain väärin, meillä olisi oikeus vaatia häntä vastaamaan siitä seurakunnan edessä. Olisi parempi puhutella häntä ensin yksityisesti, yrittää keskustella hänen kanssaan Raamatun pohjalta niistä asioista, joissa hän tarvitsee ojennusta, ja pyytää häntä sitten julkisesti oikaisemaan virheensä.
Kun emme tuomitse väärää opetusta, olemme rakkaudettomia ja pelkureita. Jätämme lampaat vihollisen saaliiksi. Jokainen uskova on myös vartija. Meillä kaikilla on Pyhä Henki, joka tekee meidät kykeneviksi erottamaan totuuden valheesta. Jos emme varoita uskovia heidän keskuudessaan esiintyvästä harhaopista, syyllistymme samaan harhaoppiin, vaikka emme niin ajattelisikaan.
"Ihmislapsi, minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan
minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani.
Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita
etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit
hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin
sinun kädestäsi.
Mutta jos sinä varoitat jumalatonta ja hän ei käänny jumalattomuudestansa eikä
jumalattomalta tieltänsä, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi
pelastanut.
Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä ja minä panen
kompastuksen hänen eteensä, niin hän kuolee -- kun et sinä häntä varoittanut, niin hän
synnissänsä kuolee, ja vanhurskautta, jota hän oli harjoittanut, ei muisteta -- mutta
hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
Mutta jos sinä vanhurskasta varoitat, ettei vanhurskas tekisi syntiä, ja hän ei tee
syntiä, niin hän totisesti saa elää, koska otti varoituksesta vaarin, ja sinä olet
sielusi pelastanut."(Hes. 3:17-21)Ne, jotka eivät varoita, ei ainoastaan fyysisestä vaarasta, vaan hengellisestä vaarasta, pettävät veljensä susien suuhun.
Kaiken tämän huomioon ottaen meidän on pidettävä mielessämme ne raamatunkohdat, jotka varoittavat tuomitsemasta. Kaiken täytyy olla tasapainossa ja perustua Jumalan sanaan ja kaikki on toteutettava Jumalan Hengen johtamina. Jos yritämme tuomita toisia oman mittapuumme mukaan, syyllistymme ulkokultaisuuteen.
Välittömästi tuomitsemista koskevien ohjeiden jälkeen Paavali neuvoo uskossaan vahvoja sietämään niiden heikkouksia, jotka eivät ole saavuttaneet samaa kypsyyttä kuin he:
Mutta meidän, vahvojen, tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itsellemme
mieliksi.
Olkoon kukin meistä lähimmäisellemme mieliksi hänen parhaakseen, että hän rakentuisi.
Sillä ei Kristuskaan elänyt itsellensä mieliksi, vaan niinkuin kirjoitettu on: "Niiden
herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun".
Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä
kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.
Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset
keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan,
niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen isää.
Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut
Jumalan kunniaksi.(Room. 15:1-7)Lyhyesti sanottuna Paavali toteaa, että meidän on miellytettävä muita eikä itseämme elämän vähemmän tärkeissä asioissa. Vaikka meillä on vapaus Kristuksessa, meidän pitäisi rajoittaa itseämme syömisissämme ja juomisissamme niin, ettemme loukkaa veljeämme ja aiheuta hänelle lankeemusta. Liian usein kristityt vetoavat "oikeuteensa" tehdä niinkuin haluavat, ottamatta huomioon niiden tunteita, jotka saattavat pitää (oikein tai väärin) tekojamme syntisinä tai ainakin vähemmän toivottavina. Niin että vapautta hyväksi käyttäen rikotaan rakkauden lakia vastaan, joka on kaiken muun yläpuolella. Tällä tavoin ei tosin joudu tuomittavaksi syömisistään ja juomisistaan, vaan rakkauden puutteesta.
Samanaikaisesti kun kieltäydymme olemasta toisten tuomittavina, me mielellämme tuomitsemme toisia siitä, mitä nämä pitävät syntinä. Joka tapauksessa, jos siis tuomitsemme synnin Raamatun perusteella, meidän täytyy ensin tuomita itseämme. Tätä Jeesus tarkoitti, kun hän käski meitä: "Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio." (Joh. 7:24)
On olemassa oikea tuomio, jota ei voida kiistää, koska se perustuu Jumalan totuuteen, joka on ilmoitettu Hänen sanassaan. Se ei perustu ihmisten uskonnollisiin ajatuksiin ja henkilökohtaisiin mieltymyksiin ja paheksumisiin. Silti, vaikka tuomitsemmekin vanhurskaasti, meidän on varottava, ettemme syyllisty ulkokultaisuuteen:
"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te
mittaatte, sillä teidät mitataan.
Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso,
malka on omassa silmässäsi?
Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan
veljesi silmästä.(Matt. 7:1-5)Kun otamme huomioon ne monet raamatunkohdat, jotka kehottavat meitä tuomitsemaan, on selvää, ettei Herra käske meitä olemaan kokonaan tuomitsematta toisia. Hän varoittaa meitä, että Jumala tuomitsee meidät samojen mittapuiden mukaan, joilla tuomitsemme toisia. On hyvin yleistä, että ne, jotka haluavat saada luvan toimia oman päänsä mukaan, vetoavat jakeeseen 1 ja sivuuttavat Raamatun selvääkin selvemmät lukuisat kehotukset tuomita keskuudessamme esiintyvä synti. Kun luemme em. raamatunpaikan oikeassa asiayhteydessään, huomaamme, että Herra varoittaa meitä tuomitsemasta veljeä synnistä, jos teemme itse syntiä.
On selvää, että teemme syntiä niin kauan, kuin olemme lihan ruumiissa, mutta ihmisen oman sydämen asenteen omia syntejä kohtaan on oltava inho, niin että haluamme kitkeä ne pois juurineen. Sen lisäksi meidän on tunnustettava syntimme Herralle, ennenkuin puutumme veljien synteihin. Tätä Jeesus tarkoitti sanoessaan, että meidän on ensin otettava malka omasta silmästämme, ennenkuin puhuttelemme veljeä hänen silmässään olevasta rikasta. Kun puhuttelemme veljeä, joka tekee syntiä, meidän on tehtävä se nöyryydessä ja armollisesti:
Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.
Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei
teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
(Luuk. 6:36-37)Meidän Isämme on suunnattoman kärsivällinen ja armollinen meitä kohtaan; Hän vaatii, että osoitamme samaa veljiämme kohtaan. Syntiä tekevälle veljelle on esitettävä kaikki mahdolliset ulospääsytiet. Ensimmäinen ulospääsytie on puhuttelu. Jos emme ole hengellisesti valmiita puhuttelemaan syntiä tekevää veljeä, emme toteuta Herran kutsua; ja mikä vielä pahempaa, petämme veljen, joka tarvitsee ojennustamme. On surullista nähdä, ettei syntiä tuomita Kristuksen ruumiissa, koska johtajat ovat joko hengellisesti liian vajaita tai sitten liian pelkurimaisia ottaakseen syntiä jonkun kohdalla puheeksi. He ovat mieluummin käsittelemättä syntiä rauhan takia ja sallivat siten hiivan levitä koko taikinaan.
Kaikessa tuomitsemisessa on keskityttävä oikeaan syntiin, ei synnintekijän sydämeen. Jumala tuomitsee sydämet:
Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka
myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin
kukin saa kiitoksensa Jumalalta.(1. Kor. 4:5)Puhutaan paljon uskovien seurakuntayhteydestä ja sillä tarkoitetaan aikuisia. Mutta Kristuksen ruumiiseen kuuluvat myös lapsen ja aikuisen väliset suhteet.
Yleensä aikamme seurakunnat tarjoavat lapsille ja nuorille omaa ohjelmaa. Heti kun perhe astuu kirkko- tai seurakuntarakennukseen, se jakautuu eri ikäryhmille tarkoitettuihin ryhmiin. Olisi ihanteellista, jos lapset voisivat olla vanhempiensa seurassa ainakin osan aikaa, niin että he voisivat kuulla Jumalan sanaa ja palvoa Jumalaa yhdessä muun seurakunnan kanssa.
Lasten omalla ohjelmalla on sijansa, ellei siitä tule itsetarkoitusta, vaan pysyy lähinnä täydentävänä toimintana seurakunnassa.
Raamatussa ei tätä asiaa käsitellä, koska sellaista ei alkuseurakunnassa esiintynyt. Mutta koska sitä ei Raamatussa mainita, ei tee sitä täysin mahdottomaksi. Jos lapsille on omaa ohjelmaa, siinä pitäisi noudattaa Raamatun ohjeita.
Useimmat pyhäkoulun opettajat ovat naisia. He opettavat sekä tyttöjä että poikia. Tämä on ehkä oikein, kunnes pojat tulevat murrosikään. Siinä vaiheessa heitä pitäisi kohdella kuin aikuisia, ja heidän opettajiensa tulisi olla miehiä. Emme puhu nyt tunne-elämän kypsyydestä, vaan fyysisestä kypsyydestä. On myönnettävä, että nämä ovat omia päätelmiäni Raamatun ja juutalaisen perinteen pohjalta, joita oletan noudatetun alkuseurakunnan aikana.
On aivan oikein, että naiset opettavat nuoria tyttöjä ja toisia naisia, mikäli he pysyvät sillä alueella, minkä Raamattu määrittelee:
niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita,
ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia,
voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa,
olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan
sana pilkatuksi tulisi.(Tiit. 2:3-5)Huolimatta aikamme uskonnollisten feministien vaatimuksista Jumalan ykkösvaatimus naisille on huolehtia kodista ja kasvattaa lapset Jumalan rakkaudessa. Muulla tavoin toimiminen saattaa Jumalan sanan häpeään -- koska sitä vastaan rikotaan silloin tahallisesti.
Jos nuorille opetettaisiin tämä jo nuorella iällä ja pyrittäisiin tekemään tyhjäksi maailmasta saadut toisenlaiset vaikutteet, koko yhteiskunta joutuisi kadehtimaan kristillisiä avioliittoja.
Joten annetaan miesten opettaa miehiä murrosiästä alkaen; naiset opettakoot tyttöjä ja nuoria naisia noudattamaan Jumalan heille tarkoittamia ohjeita sen sijaan, että he noudattaisivat maailman antamia ohjeita.
Yleensä ottaen aikuisten pitäisi kohdella lapsia rakkaudellisesti ja ystävällisesti, ja kaikkien lasten tulisi kohdella aikuisia kunnioittavasti. Lapset eivät saa ilman muuta sinutella aikuisia, vaikka yhteiskunnassa sitä harrastettaisiinkin. Vanhempien tulisi opettaa lapsiaan osoittamaan kunnioitusta myös vanhimmistoa kohtaan siinä, miten he heitä puhuttelevat.
Työnantaja ja hänen alaisensa saattavat kuulua samaan seurakuntaan. Raamattu antaa ohjeita molemmille. Raamattu puhuu isännistä ja palvelijoista tai orjista, mutta silti nämä ohjeet pätevät tänäkin päivänä koskien työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta:
Palvelijat, olkaa kuuliaiset maallisille isännillenne, pelossa ja vavistuksessa,
sydämenne yksinkertaisuudessa, niinkuin Kristukselle,
ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan Kristuksen palvelijoina, sydämestänne
tehden, mitä Jumala tahtoo,
hyvällä mielellä palvellen, niinkuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä,
tietäen, että mitä hyvää kukin tekee, sen hän saa takaisin Herralta, olkoonpa orja tai
vapaa.
Ja te isännät, tehkää samoin heille, jättäkää pois uhkaileminen, sillä tiedättehän, että
teidän Herranne on taivaissa ja ettei hän katso henkilöön.(Ef. 6:5-9)
Katso myös Kol. 3:22-4:1; 1.Tim. 6:1-6; Tiit. 2:9-10; 1. Piet. 2:18-19.Nämä ohjeet koskevat kaikkia työnantajia ja työntekijöitä. Ne eivät anna kristityille työntekijöille mahdollisuutta kapinointiin työnantajiaan tai esimiehiään vastaan, olkoot he kristittyjä tai ei.
Jos alainen on esimiehen vanhin, hänen ei pitäisi käyttäytyä määräilevästi esimiestään kohtaan, sen paremmin kuin esimiehenkään työkuvioissa. Seurakunnassa kaikkien on osoitettava ystävällisyyttä ja rakkautta toinen toistaan kohtaan.
Jotkut olettavat, että oikea seurakuntaa koskeva ohje edellyttää, että kaikki on pidettävä yhteisenä; kaikkien on luovutettava henkilökohtainen omaisuutensa seurakunnan käyttöön. Yhteisomistuksen ja -elämisen perusteena pidetään seuraavia raamatunkohtia:
Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja
nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä
joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.(Ap.t. 2:44-47)
Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä
sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.
(Ap.t. 4:32)
Ei myöskään ollut heidän seassaan ketään puutteenalaista; sillä kaikki, joilla oli
maatiloja tai taloja, myivät ne ja toivat myytyjen hinnan
ja panivat apostolien jalkojen juureen; ja jokaiselle jaettiin sen mukaan, kuin hän
tarvitsi.(Ap.t. 4:34-35)Näyttäisi siltä, että kristityillä ei saisi olla omaisuutta, vaan seurakunnan olisi pidettävä se ja jaettava niinkuin tarpeelliseksi näkee. Vai pitäisikö?
Vaikka tämä olisikin jumalallisen yhteisön ihanne, tosiasia on, että ihmiset eivät pysty hallitsemaan yhteistä omaisuutta oikeudenmukaisesti olematta täysin Pyhän Hengen johdossa. Alkuseurakunnan aikana oli monia tekijöitä, joita nykyään ei ole:
On selvää, että meidän on oltava halukkaita antamaan kaikki tarvittava seurakunnan aidosti hädänalaisille. Ja entä jos joudumme kokemaan vaikeita aikoja niinkuin alkuseurakunta? Saattaa olla, että sellaisissa olosuhteissa Herra ehkä johdattaa meidät myymään kaiken ja jakamaan toisten tarvitsevien kanssa.
Herra ei kuitenkaan vaatinut sitä edes alkuseurakunnalta. He toimivat niin anteliaisuudesta ja halusta tuottaa siunausta veljille. Niinkuin Pietari sanoi Ananiaalle ja Safiiralle, heidän omistamansa omaisuus oli heidän päätettävissään. Heidän syntinsä oli Pyhälle Hengelle valehteleminen, ei se, etteivät he luopuneet jostain.
Kaikki, mitä annamme, on annettava ilon ja rakkauden hengessä. Muuten se ei miellytä Jumalaa.
Kristittyjen kesken on suosittua viettää "nyyttikestejä", joihin jokainen tuo ruokalajin yhteistä ateriaa varten. Joissakin seurakunnissa nautitaan yhteinen ateria jokaisen kokouksen jälkeen. Se on erinomainen tapa oppia tuntemaan paremmin muita seurakuntalaisia ja keskustelemaan uskonasioista.
Kun murramme leipää yhdessä, osoitamme läheistä yhteyttä toinen toisiimme. Yleensä ihmiset eivät syö tuntemattomien kanssa, vaan läheisten kanssa. Se on myös erinomainen tilaisuus viettää Herran ehtoollista samalla tavoin kuin Hän vietti sitä apostolien kanssa.
Raamatussa annetaan joitakin ohjeita yhteisistä aterioista ja kehotetaan olemaan epäitsekkäitä ja jakamaan toisten kanssa:
Kun te näin kokoonnutte yhteen, niin ei se ole Herran aterian nauttimista, sillä syömään
ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokamsa, ja niin toinen on nälissään
ja toinen juovuksissa.
Eikö teillä sitten ole muita huoneita, niissä syödäksenne ja juodaksenne? Vai
halveksitteko Jumalan seurakuntaa ja tahdotteko häväistä niitä, joilla ei mitään ole?
Mitä minun on teille sanominen? Onko minun teitä kiittäminen? Tässä kohden en kiitä.
Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra
Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan: tehkää
tämä minun muistokseni".
Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun
veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte
Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva
vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut
pois.
Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi,
mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman
kanssa kadotukseen tuomittaisi.
Sentähden, veljeni, kun kokoonnutte aterioimaan, odottakaa toisianne.
Jos kenellä on nälkä, syököön kotonaan, ettette kokoontuisi tuomioksenne. Muista
seikoista minä säädän, sitten kuin tulen.(1. Kor. 11:20-34)Paavali nuhteli korinttolaisia veljiä siitä, että he kokoontuivat yhteen Herran ehtoolliselle vain ahmiakseen tuomansa ruoan. Toisin sanoen, heidän otaksuttiin kokoontuvan viettämään Herran ehtoollista, mutta niin tehdessään he eivät saa pitää sitä minä tahansa ateriana. Muuten he voisivat yhtä hyvin jäädä kotiin syömään.
Leivän murtaminen yhdessä vahvistaa uskovien keskinäistä yhteyttä. On huolehdittava siitä, ettei istuta kuppikunnittain tai suosikkien ja henkilökohtaisten ystävien seurassa. Sellaisen pitäisi tapahtua yksityisesti. Jos mahdollista, etsi seuraasi yksinäisiä, heikkoja ja erityisen palvelun tarpeessa olevia. Rakastakaa ei-rakastettavia tällaisessa yhteydessä ja täytätte suuren tarpeen nykyajan seurakunnissa.
Alkuseurakunnan jäsenet olivat suurimmaksi osaksi israelilaisia ja tunsivat toisensa melko läheisesti; heillä ei ollut sellaista "yksityisyyttä" kuin nykyajan länsimaissa on tavallista.
On ärsyttävää nähdä terveiden nuorten työntyvän ensimmäiseksi jonoon ja sullovan lautasensa kukkuroilleen välittämättä jäljessä tulevista. Tämä ei ole ainoastaan teini-ikäisten ongelma, vaan myös joidenkin aikuistenkin (yleensä miesten). Ystävällisyys edellyttää, että huomioidaan iäkkäät ja naiset, vaikka olisi miten nälkäinen tahansa. Vanhuksille, naisille ja lapsille pitäisi antaa etusija. Tämä on sosiaalista kanssakäymistä koskeva sääntö, jota noudatettiin seurakunnissa aikaisemmin, mutta näyttää siltä, että se on nykyään unohdettu. On myönnettävä, ettei sitä mainita Raamatussa, paitsi vahvoille annetussa kehotuksessa kantaa heikompia. Nuorten on myös hyvä oppia kunnioittamaan vanhempia ja pitämään ruokahalunsa kurissa. Eikä kenenkään ole lupa syöksyä pöytään, ennen kuin muilla on tilaisuus tehdä niin. Jos yhteisen aterian pitäisi ilmentää keskinäistä rakkautta, olisi hyvä pitää keskinäistä yhteyttä tärkeämpänä kuin itse syömistä. Muussa tapauksessa Paavali neuvoo syömään ruokamme kotona. Se olisi surullinen vaihtoehto, jos ajattelee sitä kaikkea hyvää, mitä yhteinen ateria pitää sisällään.
Vanhimmiston tehtävänä on jakaa leipä ja viini aterian lopulla. Tämä osa ateriaa on erityisen juhlallinen, jossa muistellaan Herran kauhistuttavaa uhrikuolemaa meidän puolestamme. Mutta muilta osin aterian pitäisi olla iloitsemista uskovien yhteydestä, jota vietetään Herran uhrikuoleman muistoksi.
Alkuseurakunnan käytäntö oli siis kokoontua yhteen yhteiselle aterialle, ja viettää yhdessä Herran ehtoollista. Se saattoi tapahtua joka päivä, tai viikottain, mutta Raamatussa ei ole mitään kohtaa, joka määrittelisi, miten usein ehtoollista tulisi viettää. Tärkeää on, että otamme huomioon muut ja osoitamme ystävällisyyttä kaikkia muita kohtaan aterian yhteydessä.
Tähän tarkoitukseen sopivat paremmin nyyttikestit kuin se, että jokainen toisi oman ateriansa, jolloin syötäisiin erillään, vaikka ei etäällä toisistaan.
Tällä tavoin vietettynä Herran ehtoollinen lujittaa keskinäistä yhteyttä, johon Hän on meidät kutsunut, verrattuna siihen, että annettaisiin keksivadin kiertää ja nautittaisiin tilkka rypälemehua.
Nämä säännöt johtavat meidät takaisin kymmeneen käskyyn. Jos tottelisimme niitä, huomaisimme, että ne perustuvat rakkauteen Jumalaa ja lähimmäisiä -- varsinkin toisia uskovia -- kohtaan.
Lyhyttä yhteenvetoa varten esitämme käskyt tiivistetysti eikä kokonaisuudessaan:
Minä olen HERRA sinun Jumalasi...Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
Emme saa asettaa ketään miestä tai naista jalustalle eikä pitää mitään heidän opettamaansa Jumalan sanan yläpuolella. Monet pitävät pastoreitaan pappeina, Jumalan edustajina maan päällä tavalla, jota Raamattu ei hyväksy. Nämä papit eivät voi tehdä mitään väärin. Jos he opettavat Raamatun vastaisesti, he syrjäyttävät Jumalan. Ja ne, jotka seuraavat heitä, ovat ottaneet itselleen jonkun muun jumalan kuin todellisen Jumalan.
Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat
ylhäällä
taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka
ovat vesissä
maan alla...Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä.Kuvat eivät kuulu seurakuntaan, miten hyvin joku sitten tunteekaan pääsevänsä "kosketuksiin Jumalan kanssa" niiden avulla. Kristillissä kirjakaupoissa myydään yhä enenevässä määrin kuvia, jotka muka esittävät Kristusta, apostoleja, Mariaa ja muita pyhimyksiä. On yhä vaikeampaa erottaa, mitkä kirjakaupat ovat roomalaiskatolisia ja ns. "kristillisiä" kirjakauppoja. Mutta nämä kuvat ovat vain ihmisten mielikuvituksen tuotetta. Kuinka joku voi maalata kuvan miehestä ja sanoa, että se esittää meidän Herraamme? Meidän olisi parasta päästä eroon tällaisesta mieluummin kuin loukata Häntä, jota väitämme rakastavamme.
Älä turhaan lausu HERRAN, sinun Jumalasi, nimeä, sillä HERRA ei jätä
rankaisematta sitä,
joka hänen nimensä turhaan lausuu.Miten usein kuulemmekaan kristittyjen lausuvan Herran nimen turhaan, ei kirosanana, vaan huolettomassa juttelussa. Vitsit, joissa käytetään Herran nimeä missään muodossa, ovat loukkaus Häntä kohtaan, samoin Hänen persoonaansa koskevat vitsit. Loukkaamme muita uskovia, kun kerromme sellaisia vitsejä tai käytämme Herran nimeä huolettomasti.
Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki
askareesi;
mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi sapatti; silloin älä mitään
askareita
toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun
palvelijattaresi tai
juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.Tämä on hyvin henkilökohtainen käsky, joka antaa levon työstä ja aikaa yhteyteen Herran kanssa. Se ei tarkoita välttämättä sitä, että meidän olisi oltava sapattina kirkossa, vaikka se on aivan yhtä hyvä päivä kokoontumiseen kuin joku muukin päivä. Kokoonnummepa sitten minä päivänä tahansa, emme saa laiminlyödä kokoontumista yhteen säännöllisesti rakentuaksemme ja vahvistuaksemme hengellisesti. Mutta emme saa myöskään unohtaa levätä sapattina. (Vrt. artikkelimme Totta ja tarua ylösnousemuksesta.)
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka HERRA,
sinun
Jumalasi sinulle antaa.Voimmeko kunnioitaa ketään muuta, jos emme kunnioita vanhempiamme? Tätä käskyä vastaan rikotaan jatkuvasti seurakunnassa, varsinkin siellä missä vanhemmat ja lapset väittävät olevansa tosi uskovia. Seurakunnan tulisi opettaa vanhempien kunnioittamista voimakkaasti ja säännöllisesti.
Älä tapa.Herra käsitteli tätä käskyä osoittaakseen, että jos vihaamme jotakuta, olemme tehneet murhan sydämissämme. Sellaiselle ei ole sijaa Kristuksen ruumiissa. Myös kaunan kantaminen sellaista kohtaan, joka on loukannut meitä, on synti. Emmekä saisi iloita, jos vihollisemme joutuu vaikeuksiin (Sananlaskut 24:17-18).
Älä tee huorin.Huorin tekeminen vaivaa tämän päivän seurakuntia, ei ainoastaan konkreettisissa suhteissa, joissa petetään aviopuolisoa, vaan myös himoitsemalla toisten aviopuolisoa. Tämän huomioonottaen on tärkeää, että jokainen miettii omaa pukeutumistaan ja miten se saattaa vaikuttaa muihin seurakuntalaisiin. Nuoret tytöt ja myös aikuiset naiset pukeutuvat usein niin, että edes tärkeimmät alueet tuskin peittyvät.
Jotkut naiset puolustelevat rohkeaa pukeutumistaan fraasilla "se on katsojan ongelma; heidän ei pitäisi katsoa naisia sillä tavalla". Olkoon niin, mutta jokainen nainen, joka pukeutuu kiihottavasti, rikkoo sitä käskyä, jonka rikkomista hän itse edesauttaa.
Aviomiesten tehtävänä on pitää huoli siitä, etteivät heidän vaimonsa pukeudu niin, että se kiihottaa muita miehiä. Aviovaimojen velvollisuus on totella aviomiehiään.
On kuitenkin myös miehiä, jotka haluavat vaimojensa pukeutuvan aina provosoivasti. He haluavat, että heidän vaimonsa ovat jatkuvasti kiihottavia. He puolustelevat tätä sillä, että se on parempi vaihtoehto, kuin vieraiden naisten katseleminen.
Mutta totuus on, että he katselevat myös muita naisia. Ja he ovat niin lihallisia, että he eivät pysty tekemään eroa, miten heidän vaimojensa tulisi pukeutua muita varten ja miten privaatisti kotiympäristössä.
Sellaiset miehet eivät rakasta vaimojaan yhtä paljon kuin he himoitsevat heitä. Jumaliset miehet toivovat vaimojensa pukeutuvan vaatimattomasti, varsinkin julkisuudessa. Vaikka useimmin on kysymys siitä, että naiset kiihottavat miehiä, eivät miehetkään saa pukeutua niin, että se kiihottaa naisia. Samat säännöt pätevät miestenkin pukeutumiseen.
Rakkaus vaatii, että luovumme omista haluistamme toisten hyväksi.
Älä varasta.Varkautta on monenlaista. Ei ole mitään tavaran tai rahan minimimäärää, josta alkaen olisi kysymys varkaudesta. Puolitotuuksia käytetään usein toisten harhauttamiseen ja pettämiseen. Eivät edes pastorit kerro kaikkea yrittäessään saada seurakunnan antamaan rahaa johonkin projektiin. Rahankeruussa ja ihmisten taivuttelussa käytetään psykologisia juonia. Kaikenlainen juonittelu on Jumalan ihmisiltä varastamista. Mikään muu ei kuulu seurakuntaan kuin täydellinen rehellisyys.
Varkautta on myös mikä tahansa puolitotuus tai jopa tietyllä tavalla kerrottu touus, jonka tarkoituksena on taivutella joku tekemään tai antamaan meille jotain, mitä haluamme, ja jota hän ei normaalisti antaisi. Varsinkin myyntimiesten on oltava tällä alueella tarkkoina.
Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.Tälläkin alueella käytetään puolitotuuksia, kun kerromme oman versiomme tapahtumista omaksi hyväksemme toista vastaan. Kärsikäämme mieluummin vahinkoa kuin yritämme päästä päämääräämme toisten kustannuksella.
Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä
hänen
palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on
lähimmäisesi
omaa."Kaiken toisen oman himoitseminen on syntiä. On selvää, että toisen miehen vaimon himoitseminen on syntiä. Mutta entä toisen miehen tyttöystävän tai toisen naisen poikaystävän himoitseminen? Monet olettavat, että kaikki, jotka eivät ole naimisissa, ovat vapaata riistaa. Mutta miksi haavoittaisimme toisen sydäntä varastamalla häneltä jotain hänelle arvokasta? Sääntö pätee hyvin moniin tilanteisiin, joita ei heti tulisi ajatelleeksi.
On monia muitakin seurakuntayhteyttä koskevia sääntöjä, joista jokaista voitaisiin käsitellä koko tämän artikkelin laajuudessa. Kaikkien sääntöjen yläpuolella on kaikkein keskeisin käsky rakastaa toinen toistamme. Jos tarkkailemme ajatuksiamme ja tekojamme tuon lain valossa, löydämme rauhan ja tasapainon uskovien välisissä suhteissa. Vanhimmiston on ojennettava niitä, jotka rikkovat rakkauden käskyä ja opetettava heille miten tärkeätä sen noudattaminen on.
Kaikkien näiden sääntöjen keskellä emme saisi unohtaa asettaa toisten etua oman etumme edelle. Miten vahva seurakunta olisikaan Kristuksessa, jos jokainen seurakuntalainen noudattaisi tätä yksinkertaista ohjetta.
Albert James Dager
Osa 2. Johtajuus seurakunnassa | Osa 1. Seurakunnan toiminta ja muoto | Mitä sinä uskot? | Oikea evankeliumi osa1. | Elämä valtakunnassa | Raamatullinen eskatologia | Ilmestyskirja 1-7 | Ilmestyskirja 8-18 | Ilmestyskirja 19-22 | Jeesus | Ylösnousemus | Kaste | Kastekeskustelu | Herran ehtoollinen | Onko helvettiä olemassa? | Vainottu seurakunta | Ensi askeleet: Jeesuksen opetukset ja käskyt | Linkit | Kekustelufoorumi
